Onko olosi poikkeuksellisen väsynyt? Eikö treeni kulje, nousevatko sykkeet pilviin tai päinvastoin pysyvät alhaalla yrityksestä huolimatta? Vai onko vastustuskykysi normaalia heikompi tai kärsitkö uniongelmista? Nämä kaikki voivat olla merkkejä ylikuormitustilasta, joka voi johtua ylitehoisen treenaamisen lisäksi monesta muusta tekijästä.
Liikuntatieteiden erikoislääkäri Arja Uusitalo sanoo, että ylikuormitus hiipii yleensä vähitellen.
– Ylikuormitustila iskee, kun kuormituksen ja palautumisen kiikkulauta keinahtaa nurin päin siten, että kuormaa on palautumista enemmän. Oireet riittämättömästä palautumisesta tulevat usein jälkijunassa, eikä hiljalleen ilmaantuvia oireita välttämättä osaa yhdistää ylikuormitukseen, vaan niihin totutaan.
Treenien tehon koventumisen lisäksi ylikuormitustila voi johtua elämäntilanteesta tai esimerkiksi sairaudesta.
– Lääkärin tutkimuksissa suljetaan aina ensin sairauden mahdollisuus pois. Toisinaan ylikuormitustilan taustalta löytyykin yllättäen anemia tai esimerkiksi astma, jonka vuoksi kudosten hapetus on heikentynyt ja palautuminen hidastunut, Uusitalo toteaa.
– Harjoittelua ja kuormitusta ei voi pohtia irrallaan muusta elämästä, vaan kokonaisuuteen vaikuttaa koko paletti. Jos töissä on kiire, matkoja paljon, ylimääräistä aikaa nipistetään yöunista ja ruokailukin tulee laiminlyödyksi, kuorma voikin äkkiä ylittää palautumisen rajan. Silloin tarvitaan treenin tehostamisen sijaan lepoa, urheilulääkäri jatkaa.
Laboratoriotesteistä tukea toimintaan
Tutkimuksiin kannattaa hakeutua viimeistään, jos selittämätöntä väsymystä, muutoksia mielialassa ja sykkeessä sekä lihasten palautumisessa esiintyy tuntemattomasta syystä pitkäkestoisesti.
– Monipuolisten laboratoriotutkimusten avulla voidaan selvittää mahdollinen ylikuormitustila ja poissulkea sairaudet. Tutkimustulokset antavat työkaluja tilanteeseen sopivan ohjelman laatimiseen optimaalisilla sykealueilla, liikuntafysiologi Elias Lehtonen sanoo.
– Kuntotestit ovat hyödyllisiä myös kenelle tahansa aktiiviliikkujalle, joka haluaa saada vähän enemmän tehoja harjoittelustaan irti, Lehtonen rohkaisee hyödyntämään tiedettä ja teknologiaa.