Enää kesämökillä ei tarvitse elää uutispimennossa, sillä tutun sanomalehden tilauksen voi siirtää kesäajaksi näppärästi tabletille.
Sääennusteissa ei tarvitse luottaa sammakkoon tai pajunvitsaan, eikä sienien tunnistamisessa hyvään onneen. Kevyesti mökille ja kesälomareissulle mukana kulkeva tabletti on sadepäivien viihdekeskus ja monikäyttöinen tietolähde silloin kuin sitä tarvitaan.
Tabletti ja siihen ostettava nettiliittymä on näppärä yhdistelmä, joka toimii kaikkialla Suomessa. Autoreissulla tablettia on helppo käyttää vaikkapa auton navigaattorina tai jos reitti on selvä, perheen pienimpien viihdekeskuksena. Tabletille ladatun musiikin, pelien tai netin kautta katsottavien sarjojen ja elokuvien ansiosta pidemmätkin matkat taittuvat lapsillakin kuin huomaamatta.
Lomareissun varrelle osuvat leikkipaikat, perheystävälliset ravintolat ja monta muuta lomalaisen kielen ja mielen päällä olevaa asiaa löytyvät helposti Googlesta muutamassa hetkessä. Esimerkiksi ilmainen Booking.com-sivusto vinkkaa ulkomaillakin lapsiystävällisistä hotelleista tai vaikkapa maatilamajoituksesta, jossa herätyskellona toimii kukon kiekaisu.
Kädet kirjassa tai savessa
Mökille ei tarvitse enää kantaa kassikaupalla luettavaa, sillä tabletille voi ostaa netti- tai äänikirjoja, joiden parissa voi rentoutua laiturin nokassa. Monet sanomalehdetkin tarjoavat enemmän luettavaa ja mielenkiintoisia uutisvideoita verkkolehden tilaajille.
Tekemisen vimman iskiessä tablettia voi hyödyntää vaikkapa pihasuunnittelussa, uuden ulkomaalin valinnassa ja muiden tee-se-itseremonttien toteutuksessa. Muun muassa K-raudalla ilmaisen 3D-pihasuunnitteluohjelman avulla pensaat ja kukkaistutukset voi sommitella mieleisekseen ja Vatupassi-sovelluksen avulla kaltevat kaapistot tai rappuset löytyvät käden käänteessä.
Jos puhti loppuu kaikesta huolimatta kesken tai saunan seinä on muurattu vinoon, on tabletin avulla helppo hakea oikea ammattimies hommaan kuin hommaan. Se on lomalaisen oikeus!
Vastaus aina valmiina
– Pappa, mikä lintu tuo oikein on? Entäs tuo kukka ja sen päällä oleva karvamato? Ja montako jalkaa sillä oikein on?
Isovanhempien ja lasten yhteisillä kesälomareissuilla kysymyksiä sinkoilee laidasta laitaan. Vaikka vuosien saatossa kertynyttä tietoa on paljon, aivan kaikkeen eivät mummo ja pappakaan osaa vastata.
Tabletin ja netin avulla kaikki maailman tieto on muutaman sormen näpäytyksen päässä. Esimerkiksi Luontoportti.fi-sivuilta kasvit, linnut nisäkkäät, perhoset ja kalat löytyvät muutamassa hetkessä.
Kun herkulliset luonnon antimet on poimittu talteen, on ruoanlaiton aika. Paperisia kauppalistoja ei enää tarvita, sillä tabletin kautta voi etsiä maukkaimmat reseptit mökkipöytään satojen vaihtoehtojen joukosta ja lähettää kauppalistan suoraan puhelimeen. Mökkivieraiden kanssa herkuttelu ei enää tämän helpommaksi muutu.