Marke Kuosa
koulutussiantuntija, Siviilipalvelukeskus
Siviilipalveluskeskus kouluttaa ensiapua palvelusvelvollisille Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisilla kursseilla.
Jokaisessa kodissa ja jokaisella työpaikalla pitäisi olla ensiaputaitoisia ihmisiä. Niinpä on luonnollista, että ensiapukoulutus on myös osa Lapinjärvellä toimivan Siviilipalveluskeskuksen toimintaa. Jokainen siviilipalvelusvelvollinen suorittaa vähintään SPR Ensiapukurssi EA 1® -koulutuksen palvelusjaksonsa aikana.
– Velvolliset lähtevät meiltä peruskoulutuksen jälkeen eri puolille maata omiin palveluspaikkoihinsa. Kaikilla on silloin takanaan samat hyödylliset koulutukset monesta eri asiasta, muun muassa ensiavun antamisesta. SPR ensiapukoulutuksilla on meillä pitkät perinteet, sillä koulutukset perustuvat toimiviin standardeihin ja tärkeisiin ensiapurutiineihin, kertoo Siviilipalveluskeskuksen koulutusasiantuntija Marke Kuosa.
Ensiapua kaikille, myös läheisille
Kuosa kiittää SPR ensiapukoulutusten sisältöjä, sillä niissä huomioidaan fyysisen ensiavun lisäksi myös henkisen tuen tarve. Tätä korostetaan kaikille velvollisille. Palveluspaikat ovat eri puolilla Suomea ja monella eri toimialalla. Kaikkialla on hyvä olla ihmisiä, joilla on ensiavun perustaidot tuoreina mielessä.
– Meidän tarjoama ensiapukoulutus on tärkeää koulutettavan palveluspaikan, mutta myös heidän läheistensä kannalta. Olen saanut muutamalta kouluttamaltani henkilöltä sähköpostia, jossa he kiittävät koulutukseen osallistumistaan, kun ovat onnistuneet pelastamaan oman äitinsä tai isänsä hengen. Tuollainen palaute lämmittää tietysti ensiapukouluttajaa aivan erityisesti, toteaa Kuosa.
Osa koulutuksista järjestetään paikan päällä ja osa verkkokoulutuksena. Suurimmalle osalle opetus toteutetaan hybridimallin mukaan, johon sisältyy yksi lähikoulutuspäivä ja lisäksi verkko-opiskelua. Siviilipalveluskeskuksen Lapinjärven tiloissa onkin ensiapukoulutuksille erinomaiset mahdollisuudet.
– Jokaiselle kurssilaiselle on oma nukkensa, jolloin kenenkään ei tarvitse odotella sivussa omaa vuoroaan. Meillä on myös onnettomuusauto, jonka avulla voidaan harjoitella ensiavun antamista todellisuutta vastaavassa tilanteessa tien päällä, kuvailee Kuosa.
Siviilipalveluskeskus on Punainen Risti Ensiavun ARVOkumppani®
Siviilipalveluskeskus on tehnyt yhteistyötä Punaisen Ristin kanssa jo vuosikymmenien ajan. Tänä vuonna yhteistyö on siirtynyt uudelle tasolle, kun keskus on tullut mukaan Punainen Risti Ensiavun ARVOkumppani®-ohjelmaan.
Punainen Risti Ensiavun ARVOkumppani® on valtuutettu ja vastuullinen koulutuskumppani, joka on sitoutunut Punaisen Ristin arvoihin ja järjestää vain sertifioituja SPR ensiapukoulutuksia, joista saa aina Suomen tunnustetuimman ensiapupätevyyden kolmeksi vuodeksi.
Punainen Risti Ensiapu kouluttaa auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat auttaa yllättävissä ensiapua vaativissa tilanteissa. Olemme osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta, ja tuottomme tukee Punaisen Ristin kotimaan auttamistoimintaa. Meille on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki osoituksena vastuullisesta ja luotettavasta toiminnasta yhteiskuntamme hyväksi.