Maaret Alaranta
yksinäisyystyön asiantuntija, Suomen Punainen Risti Oy
– Nuorten kokema yksinäisyys on yhteiskunnassamme hälyttävällä tasolla ja sen vähentämiseen on tartuttava nopeasti ja tehokkaasti, toteaa Suomen Punaisen Ristin yksinäisyystyön asiantuntija Maaret Alaranta.
SPR:n vuosittain toteuttaman yksinäisyysbarometrin mukaan nuorten kokema yksinäisyys on erittäin yleistä. Lähes puolet 15-24 -vuotiaista nuorista kokee säännöllisesti yksinäisyyttä.
– Syitä on monia, kuten menestymisen kulttuuri, ulkonäköpaineet ja yksin pärjäämisen eetos. Yksinäisyyteen vetäytymiseen saattaa johtaa oma koettu riittämättömyyden tunne tai ikätovereiden toimesta tapahtuva ulkopuolelle jättäminen.
Pitkittyessään yksinäisyys vaarantaa niin mielenterveyden kuin koulussa pärjäämisenkin. Sosiaalisten tilanteiden välttelystä seuraa helposti negatiivinen kierre, kun vuorovaikutustaidot rapautuvat harjoituksen puutteessa.
Sosiaalisia taitoja voi oppia vain yhdessä
Alarannan mukaan nuoret pitävät oman yksinäisyytensä syynä useimmiten puutteellisia taitoja sosiaalisuudessa ja vuorovaikutuksessa.
– Tämä haaste on ratkaistavissa ja koulut ovat siinä avainasemassa. Ei riitä, että aihe käydään kerran lävitse, vaan kaveri- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemisen tulisi sisältyä pakollisena opetussuunnitelmaan jokaisella luokka-asteella.
Yhteisöllisyyden luomiseen voi koulun arjessa panostaa monin pienin tavoin, kuten huomioimalla miten ryhmätöihin tai istumajärjestykseen jakaudutaan. Laaja-alaisempia ratkaisuja tarjoavat valmiit ohjelmat, kuten SPR:n ilmainen Kaveritaitoja-ohjelma.
– Nuoret hyötyvät myös neuvottelutaitojen harjoittelusta. Rakentava itsen ilmaiseminen, toisten eriävien näkemysten hyväksyminen ja ristiriitojen ratkaisutaito ovat tärkeitä nuorille ja luovat osaltaan onnistumisen kokemuksia vuorovaikutuksessa, Alaranta sanoo, ja jatkaa:
– Sosiaaliset taidot pohjaavat tunnetaitoihin ja itsetuntemukseen. Kaveritaitoja-ohjelmassa tutkitaan myös omia vahvuuksia ja niiden päälle rakentuvaa sosiaalisuutta.
Alaranta muistuttaa lopuksi, että haasteiden kanssa ei elämässä tarvitse sinnitellä yksin.
– SPR:n Nuorten turvatalot tarjoavat maksutonta apua nopeasti viidellä hyvinvointialueella ja Nettiturviksen kautta valtakunnallisesti. Apua kannattaa aina hakea.
Ketään ei jätetä yksin!
Punainen Risti on täällä sinua varten, oli avuntarpeesi äkillinen tai ajan myötä muodostunut.