Olen nyt 16 vuotta hiihtänyt kilpaa maajoukkuetasolla. Jos kilpaurheilussa haluaa menestyä, pitää motivaation olla hyvin korkealla.
Pitkän uran aikana kokemuksen myötä motivaatio myös jalostuu. Motivaatiosta kumpuavan energian myös oppii vuosien varrella keskittämään tuloksenteon kannalta olennaisiin asioihin. Pian alkamassa on uusi kausi, ja sen päätavoitteena minulla on helmikuussa pidettävät Seefeldin maailmanmestaruuskisat. Niissä tarkoituksenani on seistä palkintopallilla MM-mitali kaulassa.
Moni sanoo, että urheilu on viihdettä, mutta itse en ajattele niin. Minulle urheilu on paitsi työtä, myös elämäntapa ja intohimo. Se tarkoittaa, että motivaation tulee olla ennen kaikkea sisäistä. Jos ulkoiset tekijät saavat toimia motivaation lähteinä, ei tulos voi olla optimaalinen. Kilpaurheilun koen ennen kaikkea hyvin yrittäjälähtöisenä toimintana.
Liikunnallinen elämäntapa heijastuu kaikkiin elämän osa-alueisiin positiivisesti.
Parhaimmat muistoni urheilu-urani varrelta eivät niinkään liity menestymiseen tai varsinaisiin saavutuksiin, vaan tärkeintä on ollut itse matka. Kilpaurheilun aloittaminen liittyy minulla voimakkaasti omien rajojen koettelemiseen. Joukkuelajeja, kuten pesäpalloa harrastin nuorempana, mutta aika nopeasti siirryin yksilöurheiluun. Kahtiajako yksilö- ja joukkueurheilussa on kuitenkin usein liian jyrkkä. Vaikka hiihtäminen on yksilölaji, vaatii se taustalle toimivaa joukkuetyötä. Itse suorituksen aikana sitä on täysin vastuussa omasta tekemisestä, mutta päivittäiset asiat ovat hyvin pitkälle tiimityötä. Ympärilläni olevat ihmiset ovat tärkeässä roolissa, sillä he tukevat toimintaani ja auttavat tavoitteiden saavuttamisessa. Pelkkä oma motivaatio ei riitä, vaan lähellä on oltava myös muita motivoituneita ihmisiä. Urheillessa olen oppinut, että valta ja vastuu kulkevat pitkälle käsi kädessä. Yksilöurheilu mahdollistaa omien rajojen mittaamisen niin tehokkaasti, kuin missään asiassa vaan suinkin on mahdollista.
Kun urheilua miettii harrastamisen ja liikkumisen vinkkelistä, on se hyvästä – olipa laji mikä tahansa. Liikunnallinen elämäntapa heijastuu kaikkiin elämän osa-alueisiin positiivisesti, ja urheileminen antaa valmiuksia elämään ihan yleisesti. Yksilöurheilu voi toki myös olla ammatti ja siitä voi Suomessa kuitenkin tienata hyvin, kun hoitaa asiansa ja menestyy.
Lue myös: Samu Torsti: ”Alppihiihto vaatii uhrauksia, sitoutumista ja hieman hulluutta”
Jos urheilussa haluaa kehittyä ja saavuttaa jotakin, pitää uskaltaa heittäytyä. Viime kesänä vierailin erään seuran juniorileirillä. Siellä tuli jälleen selväksi, että vaikka hiihto on yksilölaji, on siihen liittyvä toiminta joukkue- ja tiimitoimintaa parhaimmillaan. Sanotaan, että yksilölajeissa puurtaminen on yksinäistä, mutta uskon, että niissä nuoret ja lapset oppivat urheiluun yleisesti liittyvät valmiudet samoin kuin joukkuelajeissakin – vastuunkantoa joskus jopa tehokkaammin. Elämässä tärkeää on pitkäjänteisyys – elämyksiä tai inspiraatiota hakiessa palkinto ei tule päivässä tai kahdessa. Elämme hyvin syklistä ja hektistä aikaa, jossa kaikki pitäisi aina saada tässä ja nyt. Joskus inspiroituminen kuitenkin tapahtuu vasta asioita hetken aikaa toistamalla, antamalla muutokselle aikaa. Alussa tylsät asiat saattavat niitä aikansa toistettuaan muuttua hyvinkin palkitseviksi.
Kirjoittaja Matti Heikkinen on maastohiihtäjä ja hiihdon maailmanmestari, jonka mielestä urheilussa valta ja vastuu kulkevat pitkälle käsi kädessä.
