Olen omakotitalo-ihminen. Synnyin rintamamiestaloon suuren puutarhan keskelle ja samanlaiseen ympäristöön olen myös päätynyt.
Olemme asuneet nykyisessä kodissamme nyt 18 vuotta. Kuopuksemme oli parivuotias, kun muutimme tänne ja kaksi vanhempaa tytärtä olivat pieniä koululaisia. Nyt kuopuskin on muuttanut pois ja minuun iski muuttohalu. Halusin kaupungin sykkeeseen asumaan. Kahviloiden ja ihmisten keskelle.
Kävelin pitkin keskustan katuja, seikkailin pitkin poikin Töölöä, Eiraa, Kaivopuistoa, Kruununhakaa ja mietin, mihin muuttaisimme. Ajattelin kiinnostavia kaupunkinäkymiä ja näin itseni istumassa kahviloissa lattella rapea croissantti kädessäni ja iltaisin kävelemässä Kaivarin rannassa. Kuinka ihanaa se olisi!
Aina kun ajoin kaupungista takaisin kotipihaan, huomasin huokaisevani syvään. Oli niin hiljaista. Tulin sisään ja keitin kahvit. Työnsin terassin oven auki ja hengitin syvään. Join kahvini avonaisen oven äärellä ja ymmärsin, etten koskaan voi muuttaa kaupunkiin. Rakastan sitä, mutta tarvitsen ympärilleni puutarhan, puita, kukkia ja kaiken sen, mitä ne tuovat tullessaan – tuulen suhinan pihapuissa ja lintujen laulun. On uskomatonta, kuinka paljon elämää kuhisee kukkivassa pihassa.
Myös äänet ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Eri puut kuulostavat tuulessa erilaisilta, hyönteiset ja linnut luovat oman äänimaailmansa. En haluaisi vaihtaa niitä autojen ääniin.
En voi vaihtaa sitä kaikkea ihanimpaankaan kahvilaan tai iloon tavata ystäviä sattumalta katuvilinässä.
Kun on pakko tehdä töitä kotikonttorissa, on ihanaa, kun voi avata ovet ja ikkunat ja antaa kesän tulla sisälle. Meillä on kukkiva puutarha, jossa on tuhansia kukkia ja erilaisia lehtimuotoja ja värejä. Omenapuita, tammia sekä keväällä vaaleanvihreänä ja syksyllä kaikissa ruskanväreissä hehkuva valtava vaahtera. Japanilainen katsura, helisyttää sydämenmuotoisia lehtiään tuulessa. En voi vaihtaa sitä kaikkea ihanimpaankaan kahvilaan tai iloon tavata ystäviä sattumalta katuvilinässä. Tarvitsen hiljaisuutta, rauhaa ja tuoksuja. Onnea omasta puutarhasta.
Olen aina nauttinut puutarhan kauneudesta enemmän kuin ajatuksesta kasvattaa pihassa syötävää, mutta ajatusmaailmani muuttui kirjaprojektin myötä.
Kati Jukaraisen ja Maria Kesäsen kanssa julkaisemamme Keittiöpuutarha, siemenestä lautaselle -kirjan. Kirjan idea on kertoa kaikki keittiöpuutarhan perustamisesta ja hoidosta. Kun kasvattaa itse syötävää, on kokkailussakin ihan uusi taso. Siksi kirjassa on myös reseptiosuus. Kun ryhtyy kasvattamaan omalla pihalla syötävää, puutarhaan tulee uusi ulottuvuus.
Minulla ei oikein ole riittänyt sellaiseen aikaa, mutta kirjaa tehdessä laitoin omankin terassin kasvamaan kaikkea mahdollista: mansikoita, viinimarjoja, yrttejä, tomaatteja ja perunoita. Oli ihanaa poimia yrtit ruokaan kahden askeleen päästä keittiöstä. Mutta jotenkin hauskin juttu oli säkeissä kasvattamani perunat. Muutamasta mukulasta tuli monta ylellistä herkkuhetkeä! Perunoita omasta maasta!
Paras vinkkini kesään onkin pistää perunoita kasvamaan ämpäreihin ja säkkeihin pihalle, terassille, parvekkeelle tai mökille. Tällaiset pienet perunamaat kulkevat myös mukana kaupungista mökille, jos haluaa varmistaa, että ne saavat sopivasti vettä.
Yksin mökillä viihtyvät tietysti hedelmäpuut ja marjapensaat. Niiden istuttaminen kannattaa ajoittaa heti mökkiloman alkuun, jotta niitä voi kastella joka toinen päivä. Sen jälkeen ne pärjäävät aikalailla omillaan, kun lannoittaa ne keväällä ja loppukesästä.
Kirjasta löytyy täsmäohjeet lannoitukseen ja erityisesti leikkaamiseen, mikä on noiden kasvien tärkein hoitotoimi. Yrttimaa kannattaa perustaa hoitoa helpottaviin korkeisiin kasvulaatikoihin, jotteivat eläimet popsi herkkuja parempiin suihin. Ja kyllä mökin ihanin juttu on tietysti mansikkamaa! Selkeillä ohjeilla kaikki onnistuu helposti ja ilo oman maan antimista on tietysti suuri, eikä syksyllä tarvitse tyytyä lukemaan muiden sadonkorjuujuhlista vaan voi pitää ne itse.
Kirjoittaja Hanna Sumari on toimittaja, juontaja ja bloggari ja tuttu monelle suomalaiselle tv-ohjelmista kuten T.i.l.a., Mökkitalkoot ja Suomen kaunein koti.
