Rajavartijaksi voi opiskella vain Raja- ja merivartiokoululla Imatralla. Hakijan toive ensimmäisestä työpaikasta määrittää opintosuunnan, valmistuuko opiskelija raja- tai merivartijaksi vai ilma-alusten huoltotehtäviin.
– Meille hakee paljon nuoria armeijan jälkeen, mutta mukana on aina myös alanvaihtajia. Ja jos joku miettii, että pärjääkö siellä ammattikoulutaustalla, niin kyllä pärjää, Rajavartijan peruskurssin kurssinjohtaja, yliluutnantti Arvi Tyni sanoo.
Koulutuksen aikana tulevat tutuiksi oikeusopin ja –järjestelmän lisäksi ihmisoikeudet ja toimivaltalaki. Kaikkia opeteltavia asioita harjoitellaan käytännössä.
– Kaikkea pääsee tekemään nopeasti itse. Harjoitellaan voimankäyttöä, ammutaan eri aseilla ja tutustutaan rajanylitystilanteisiin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.
Rajojen valvonnan opetusta varten Raja- ja merivartiokoululla on harjoitusraja, joka on kopio oikeasta valtakunnanrajasta.
Harjoitusrajanylityspaikalla opetellaan maahantuloedellytysten tarkastamista samoilla laitteilla kuin Helsinki-Vantaalla. Koulutukseen kuuluu myös rikostorjuntaharjoituksia, joissa turvataan rikostutkintaa.
– Sotilaallisia maanpuolustusharjoituksiakin on, mutta vähemmän kuin armeijassa. Rajalla maastoharjoittelun fokus on laittomien maahantulijoiden jäljityksessä ja kiinniotossa.
Uuden oppiminen jatkuu koko uran ajan
Uran aikana voi erikoistua esimerkiksi rikostorjuntaan, koiratoimintaan, sukeltajaksi, pintapelastajaksi, valmiusjoukkueen operaattoriksi tai lähteä Frontexin kansainvälisille komennuksille.
– Rajavartiolaitos on kuin sveitsiläinen linkkari: tehtäväkenttä on niin laaja, että mielenkiintoista ja uutta opittavaa riittää kyllä koko uran ajalle. Tervetuloa opiskelijaksi ja kollegaksi, Tyni hymyilee.
Rajavartijakoulutus antaa valmiudet monipuoliselle uralle
– Käytännönläheinen koulutus kestää vuoden.
– Opintososiaaliset edut kattavat asumisen, ruoan, vaatteet ja varusteet.
– Valmistuneet työllistyvät vakituiseen virkaan.
Etsitkö uutta suuntaa? Hae rajavartijaksi!