Yhä useampi suomalainen ostaa suomalaista, koska haluaa tietää tarkasti tuotteen taustat ja tarinan. Hybridiostamisessakin kotimaisuudella on sijansa.
Suomalainen katsoo ostoksiaan entistä tarkemmin silmin niin verkkokaupassa kuin kivijalkamyymälässä. Tarkentuneen katseen takana on uudenlainen merkityksellisyyden kaipuu.
– Kotimaisen tuotteen ostaminen on yhä useammin eettinen päätös. Siten tavallinen ihminen voi vaikuttaa konkreettisesti ympäröivään yhteiskuntaan.
Näin halutaan myös kertoa muille omista arvoista ja asenteista, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Liiton tuore Suomalaiset ostopäätösten äärellä -tutkimus kertoo uusimmista kulutustrendeistä. Parissa vuodessa niissä on tapahtunut iso muutos.
Pienempi hiilijalanjälki ja tuotevalmistajien inhimilliset työolot painavat yhä useamman suomalaisen ostoskorissa enemmän kuin hinta. Aidot brändit ja avoimesti tuotteistaan kertovat yritykset ovat arvossaan.
– Paikallisten tuotteiden ja lähiruoan suosio nousee samaan aikaan kun globaalit verkkokaupat yleistyvät. Moni valitsee mieluiten tuotteen, jonka tarinan ja tuottajan hän tuntee.
Halpista ja kallista
Nykykuluttaja arvioi hinta-laatusuhdetta ostoksilla kuitenkin tilannekohtaisesti, ja niin sanottu hybridikuluttaminen lisääntyy.
– Moni on esimerkiksi valmis ostamaan halvat kiinalaiset nappikuulokkeet työmatkojaan varten, mutta satsaa samaan aikaan reilusti rahaa olohuoneensa kotimaisiin kaiuttimiin. Hän ostaa parasta, kun kokee sen tärkeäksi.
Hybridikuluttaja käyttäytyy eri tavalla eri tilanteissa. Hänessä yhdistyy rationaalisuus ja epärationaalisuus – ja jopa ekologisuus ja itsekkäämpi egologisuus. Toisaalta ostetaan hinnasta riippumatta, toisaalta suositaan Facebookin kierrätysryhmiä tai jaetaan itselle tarpeetonta ilmaiseksi. Moni elää säästeliäästi suuren osan vuotta, jotta pääsee perheen kanssa kerran vuodessa lomalle, jossa ei tingitä mukavuuksista.
– Omat tarpeet ovat kuluttajan sydäntä lähellä, mutta samaan aikaan perheen ja lasten hyvinvointiin halutaan satsata enemmän. Epävarmuuden maailmassa haetaan turvallisuuden tunnetta sijoittamalla omaan ja lähipiirin hyvinvointiin, johon pystyy itse vaikuttamaan.
Helppoa ja mukavaa
Samalla kun yhä useampi selvittää tarkasti ostostensa alkuperän, asioinnin on oltava mukavaa, helppoa ja elämyksellistäkin. Siksi tuotetiedot on löydettävä helposti ja niiden on oltava ymmärrettäviä.
– Tässä on vielä haastetta yrityksille ja verkkokaupoille. Erityisen tärkeää helppous ja mukavuus on nuoremmille kuluttajille.
Jotta yhä useampi jatkossakin valitsee kotimaisen tuotteen ja palvelun, myös tietoa valinnan vaikutuksista on levitettävä jatkuvasti.
– Jos jokainen meistä käyttää keskimäärin 10 euroa enemmän kuukaudessa kotimaisiin tuotteisiin tai palveluihin, se tuo 10 000 uutta työpaikkaa maahamme. Se on paljon.