Vastuullinen ajattelutapa on kokonaisuus, joka koostuu monista pienistä palasista. Minun tavoitteeni suunnittelijana on luoda ekologista ja eettistä muotoilua – tuotteita, jotka kestävät aikaa.
Karsastan muotimaailman trendisykliä sekä kaikenlaisia must-have-tuotteita, jotka ovat hetken aikaa pinnalla, kunnes on taas aika haluta jotakin muuta. Minulle yrittäjyys on elämäntapa, ja on itsestään selvää, että seuraan työssäni samoja arvoja ja elämänohjeita, kuin muussakin elämässäni.
Meillä tuotteet valmistetaan edelleen osittain Suomessa – muissa käyttämissämme tuotantomaissa olen henkilökohtaisesti käynyt varmistamassa, että kaikki tuotetaan ekologisia ja eettisiä periaatteita noudattaen. On tärkeää, että työ on mielekästä jokaiselle osapuolelle ja että kaikki saavat työpanoksestaan oikeudenmukaisen ja reilun korvauksen.
Muotimaailma käy tällä hetkellä läpi suuria muutoksia: kun brändit ennen syytivät markkinoille kaksi mallistoa vuodessa, valmistetaan tuotteita nyt vähemmän ja harkitummin, mikä estää turhan tuotantoprosessin. Näytöksiä järjestetään ympäri vuoden, jolloin ne eivät ole sidottuja sesonkiin – samalla niissä esitellyt tuotteet ovat heti kuluttajien saatavilla.
Tämänkaltaisessa tekemisessä mennään enemmän taidemaailmassa vallitsevaan suuntaan, ja ajatus on mielestäni todella raikas.
Aina on mahdollisuus tehdä parempi valinta
Ei ole vastuullista valmistaa 10 000 kappaletta ekologisesta puuvillasta valmistettua t-paitaa, joista osa lopulta myydään alennuksessa puolella hinnalla alkuperäisestä. Pitää ottaa huomioon koko kuormitusprosessi: vaatteen tekemiseen käytetyt työtunnit, materiaalit ja työntekijöiden työmatkoihin käyttämät luonnonresurssit.
Sanoisin, että viimeistään nyt muotivaikuttajien on herättävä uudenlaiseen ajatteluun. Meidän tulee suunnitella aikaa kestäviä vaatteita, jotka kuormittavat vähemmän luontoa ja jotka jäävät elämään pitkäksi aikaa kuluttajien vaatekaapeissa. Kuten kuluttajat, myös yrittäjät voivat pyrkiä vastuullisuuteen jokapäiväisillä valinnoillaan. Jokainen meistä voi miettiä valitseeko lounaalla liha- vai kasvisvaihtoehdon ja käyttääkö mieluummin uusiutuvia luonnonvaroja.
Lue myös: Terveellistä, turvallista ja ympäristöystävällistä elämistä!
Koen, että minulla on suunnittelijana vastuu tuottaa markkinoille tuotteita, joiden eettiset ja ekologiset aspektit ovat kunnossa. Haastan kuitenkin myös kuluttajat katsomaan peiliin: ei voi puhua luonnonsuojelusta, jos samaan aikaan ostaa kaikki vaatteensa halpavaateketjujen myymälöistä. Vastuu maapallosta ja kestävästä kehityksestä on meidän jokaisen.